Abc.fi
Palveluhaku

Kotimaa
Loton 6 500 000 euron potti jäi nappaamatta: Ensi viikolla tarjolla 8 000 000 euroa
7-vuotias poika loukkaantunut Leppävirralla: Ajoi moottorikelkalla päin puuta – "Ei ollut kyse kävelyvauhdista"
Loton 6 500 000 euron potti jäi nappaamatta: Ensi viikolla tarjolla 8 000 000 euroa
Demokraatti: Vihreät ja RKP siirtämässä puoluekokouksensa kuntavaalien tieltä
Mette Mannonen: Lunta tulee huomennakin monin paikoin – "Ensi viikko selvästi tavanomaista kylmempi"
Kuntavaalien siirtopäätös herätti kysymystulvan – tässä vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin
Meritta Pyykkönen oli kutosen oppilas, johon harva opettaja uskoi – keväällä hän valmistui itse opettajaksi: "Olisin tarvinnut koulussa kuuntelijaa"
Espoon Perusmäessä voi taas käyttää hanavettä tavalliseen tapaan
Vettä voi käyttää taas normaalisti Espoossa
THL:ltä pelottava skenaario: Huhtikuun kuntavaalien aikaan koronatartuntoja voi olla jopa yli 11 000 päivässä
Ulkomaat
Humalainen päähänpisto toi sakot kolmekymppiselle miehelle – ryömi aidan ali laivastotukikohtaan, koska halusi oikoreitin kotiinsa
Maailman ensimmäisen avaruushotellin rakentaminen aiotaan aloittaa hämmentävän pian: Vieraille suuria suunnitelmia suurella rahalla
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi koronaelvytyspaketin – edustajainhuoneen äänestettävä vielä kertaalleen
Tutkimus: Jos Sahara täytettäisiin aurinkokennoilla, niin pohjoisessa lämpenisi
Yhdysvaltain senaatti hyväksynyt jättimäisen koronaelvytyspaketin: 1,9 biljoonaa dollaria
Kissat jäivät ahdinkoon palavaan veneeseen keskelle merta – video näyttää, kuinka urhea merisotilas pelasti ne uimalla
Israel on koronarokottamisen ehdoton kärkimaa – paikallinen toimittaja kertoo MTV:lle, miten siinä onnistuttiin
Huikea tulos: Halvaantuneiden liikuntakyky alkoi parantua kantasolupistoksen jälkeen
Ruotsissa sadat osoittivat mieltään koronarajoituksia vastaan – yksi poliisi loukaantui ja vietiin sairaalaan
Pohjoisnavan yläpuolella riehui voimakas plasma-ilmiö: Tutkimus vahvistaa "avaruushurrikaanin" olemassaolon
Liikenne
Peter Vesterbackan vetämä Tallinna-tunneliyhtiö on perustamassa tutkimuskeskusta Euroopan syvimpään kaivokseen Pyhäjärvellä
Lennot Venäjälle alkoivat uudelleen – junat ja bussit eivät toistaiseksi kulje itärajan yli
Tampereen rantatunnelin nopeusvalvonta saatiin viimein käyttöön – poliisitarkastaja: "Hyvälaatuisia kuvia on tullut"
Hallitus vähentäisi päästöjä keinolla, joka nostaa polttoaineen hintaa, mutta sopii kaikille – asiantuntija: Kustannukset pumppuhintoihin
Kaksi tanskalaisyritystä rynnisti Suomen autovuokramarkkinoille – toinen aikoo vyöryttää jopa parisataa sähköautoa Helsinkiin
Kolmen auton kolari Sastamalassa, yksi loukkaantui vakavasti
Lumien poistamisessa traktorin kauha jää toiseksi, kun linko hoitaa hommat – lumenkaatopaikkojen lumikasoista löytyy jopa ostoskärryjä ja polkupyöriä
Mullistusten vuosi ilmassa ja merillä: Viking Line palauttaa Helsinki–Tukholma-yhteyden viimeisenä, Finnair: Lentoja lisätään yksi kerrallaan
Tampereen ratikan Hatanpään pisto valmistuu etuajassa – ratikalla pääsee myös linja-autoasemalle heti liikenteen käynnistyessä elokuussa
Vaikeuksissa kyntävä Norwegian jäädytti pisteidensä käytön, rahapalautukset jumissa – Asiakkaat voivat vain odottaa, sanoo viranomainen
Sää
78 vuotta vanha lämpöennätys vaakalaudalla sunnuntaina – maaliskuun säämuutokset myllertävät käyntiin ensi viikolla
Kun taskuun sujautettu autonavain hyytyy talvisella kävelylenkillä, jää moni kuski neuvottomaksi – tiedätkö, mitä silloin pitää tehdä?
Mette Mannonen: Lunta tulee huomennakin monin paikoin – "Ensi viikko selvästi tavanomaista kylmempi"
Ruotsissa jo kevään lukemia, +17 astetta! Pekka Pouta kertoo, miltä lähiviikot näyttävät Suomessa
Vältä näitä paikkoja! Puikkoontunut jää voi olla hengenvaarallinen – poliisi: "Naskalit kaulassa on ehdoton varustus"
Keväinen lämpö helli tänään Etelä-Suomea: Mittari kohosi jopa +9 asteeseen! Lauhaa säätä luvassa myös toisen hiihtolomaviikon alkuun
Suomea riepotellut jäätihku ei ollut vielä mitään: Tällainen jäähelvetti valtasi Quebecin 23 vuotta sitten – 35 kuoli, tuhansia loukkaantui
Nyt on liukasta! Jalankulkijoiden vaara-aluetta laajennettiin
Edessä on upean keväinen sääviikko, lumipeite katoaa jo osasta Suomea – Pekka Pouta: "Kymmenen asteen lämpötiloja pyrkii Ruotsin puolelta Suomeen"
Helsinkiläinen Tia pysäköi autonsa omaan ruutuunsa, aamulla tuulilasi oli täysin murskana: "Sitä ajattelee maksavansa siitä, että näin ei kävisi"
Politiikka
Analyysi: THL:n pelottava arvio jopa yli 11 000 päivittäisestä tartunnasta sai puolueet lykkäämään vaaleja vastentahtoisesti
Kuntavaalit siirretään kesäkuulle – katso tiedotustilaisuus ja Ylen erikoislähetys suorana kello 14.25 alkaen
Neuvotteluja kuntavaalien mahdollisesta siirtämisestä on määrä jatkaa tänään – oikeusministeriö esittää vaaleille uutta ajankohtaa
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Meillä on valmius muuttaa tai täydentää rokotusjärjestystä
Ainakin 174 kansanedustajaa lähtee ehdolle kuntavaaleissa
Ensimmäiset valmiuslain pykälät tulevat – Tehohoitopaikkoja voidaan lisätä, ja erikoissairaanhoidon jonotusajat saavat venyä
SDP seisoo työllisyystavoitteen takana, mutta isot keinot ovat vähissä – "Ei tule täyttymään hienosäätöasioilla"
Hallitus ottaa valmiuslain toimivaltuuksia käyttöön – lue tästä tiedotustilaisuuden keskeisin anti
Perustuslakivaliokunnan ratkaisu EU-elvytyspaketista lykkääntyy – kyse siitä, tarvitaanko hyväksymiseen myös opposition tukea
Eurooppa-kirje: Ethän toivo Britannialle pahaa, vaikka et EU-erosta pitäisikään – tuomiopäivä ei koittanut brexitin siirtymäajan päätyttyä
Poliisi
Rikos
Mies kuristi tuttunsa antennijohdolla ja kätki ruumiin maatilan lietekaivoon – hovi piti murhatuomion ennallaan
Alkoholijuomahyllyltä narautettu näpistäjä otti esille muovikuula-aseen – ryöstösaaliina sipsejä ja paistopistetuotteita
Huumeiden perässä karanneet nuoret salakuljettavat laitoksiin aineita kehossa: "Tytöt teippaavat huumeita rintoihinsa ja pojat kivespusseihinsa"
Tietoturvayrityksellään rikastunutta John McAfeeta syytetään miljoonaluokan kryptovaluuttapetoksista
Poliisi avaa toimintaansa Iisalmen epäillyssä koronalevitystapauksessa: "Taudin leviämisen estäminen ensisijaista"
Poliisilta poikkeuksellinen toimenpide: Julkaisi korona-altistumisketjusta epäillyn joogayrittäjän kuvan
"Kuinka suuri tehtävä hiljaiselle pojalle olikaan varattu tässä elämässä" – katso pysäyttävät kuvat: Näin suomalaiset muistivat Koskelan uhria
Kynttilät syttyvät ympäri Suomen Koskelan nuoren uhrin muistoksi – katso tunnelmia Helsingistä, Vantaalta ja Oulusta
Live klo 18: Kynttilät syttyvät ympäri Suomen Koskelan nuoren uhrin muistoksi – katso suorana tunnelmia Helsingistä, Vantaalta ja Oulusta
Poliisitehtävää suorittanut Sara joutui hengenvaaraan koputtaessaan talon oveen – ovisilmä näyttää, miten nopea reaktio pelasti karulta kohtalolta
Urheilu
Suursuosion saanut Kisapähkinä tarjoaa nyt MM-tason haasteen – pelaa, saa viisi oikein ja voit voittaa Ylen Urheilustudion palkintoja!
Maailman parhaat hiihtolajien urheilijat jälleen Ylen kanavilla! Katso tästä lähetystiedot ja kisa-aikataulut
Kaapo Kakko palasi tehokkaasti NHL-kaukaloon – NY Rangersilla kulkee
Norjan hiihtotähdeltä kohahduttava teko – selvisi vakavalla varoituksella
SM-liigailta pakettiin HIFK-tähden näyttävän tykityksen myötä – katso kierroksen kaikki maalit
Wilma Murto EM-finaalin kuudes – pelasi upporikasta ja rutiköyhää
Iivo Niskaselta olosuhdetoive MM-kuninkuusmatkalle: "Se olisi minulle suosiollinen"
TPS tylytti urakalla, SaiPa-vahdilla painajaismainen peli – "En sano, mistä meidän esitys oli"
Mitalia rajusti jahdannut Wilma Murto taipui kuudenneksi EM-hallien seiväsfinaalissa
Kärppä-ikoni Mika Pyörälälle jatkosopimus, seuraennätys ja haamumaali
Terveys
Veera Tikkinen elää vuoden pahinta aikaa: kerran hän joutui ladulta suoraan tiputukseen – migreeni on sairaus, jota ei aina ymmärretä
Miltä näyttää vuosi katastrofin jälkeen Euroopan ensimmäisessä koronaviruspesäkkeessä? “Ei Bergamossa kukaan aavistanut, mitä voisi tapahtua”
Omainen järkyttyi: Kukaan ei kertonut, että osastolla, jossa ihmiset ovat kuolemassa, on "koronapommi" – Oulun terveysjohtaja pahoillaan
HS: Valtakunnallisessa terveysjärjestössä epäillään huijausta – menoja paisuteltu Veikkaus-avustusten maksimoimiseksi
Etelä-Karjala on nyt koronan leviämisvaiheessa – asiantuntija kertoo, mikä maakunnassa nyt muuttuu?
Tuula Porkka oli jo irtisanoutua väsymyksensä vuoksi – sitten työpaikan tuella laitettiin uni kuntoon ja kaikki muuttui
Uusien koronatapausten määrä on laskenut jo viikkojen ajan maailmalla – Euroopassa viidenneksen pudotus viikossa
24-vuotias nainen esitti tervettä eikä kertonut lievistä flunssaoireistaan muille: "Hävettää" – sadat kertovat toimineensa korona-aikana samoin
Näin kävi Järvenpään jättiterveysasemalla, kun unelma paremmasta hoidosta törmäsi todellisuuteen: "Porukka on kuin viulunkieli ja se näkyy asiakkaille"
Mitä laumasuojasta nyt tiedetään? Asiantuntijat vastaavat
Tiede
VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara: EU:n elvytysrahat pitäisi suunnata tulevaisuuden aloille
Aurinkokuntamme laidalta löytynyt "Tositosikaukana" on nyt myös virallisesti tosi tosi kaukana
Miksi ruoan ja puun hintaa tulisi nostaa sekä geenimuuntelua suosia? Näin vastaa luontokatoa ja talouskasvua tutkinut professori Partha Dasgupta Ylelle
Yksi oli hengissä 20 vuoden pakkotyön jälkeen – Suomi karkotti vankeja Siperiaan jo paljon ennen Stalinia
Tuplamaskien teho koronatartuntaa vastaan todistettiin Yhdysvalloissa, mutta kaikille menetelmä ei sovi
Puhallustesteri antaa minuutissa tiedon koronatartunnasta – laitteiden valmistus alkaa Suomessa
Suomen ensimmäinen tv-meteorologi Paavo Salmensuu on kuollut
Nasan Mars-mönkijä ja sen suomalaiset laitteet pääsivät turvallisesti punaiselle planeetalle – "seitsemän kauhun minuuttia" sujuivat tarkalleen suunnitelmien mukaan
Nasa seurasi luotaimensa laskeutumista Marsin pinnalle
Bill Gates listaa, mitä ilmastonmuutoksen eteen pitäisi tehdä: puhdasta sähköä ja roppakaupalla mullistavia teknologioita
Viihde
Uuden soololevyn julkaissut Iisa: “Yritän kohdata myös rumat puoleni”
"Nuori poika pimeästä pohjolasta alkoi kertoa maailmalle asioita Ramonesista" – Jari-Pekka Laitio-Ramone on omistanut punkin pioneerille suuren osan elämästään
Mikko Töyssyn taannoinen tietovisakokemus ei mennyt lainkaan putkeen – nyt näyttelijä pyrkii puhdistamaan maineensa
Mikko Töyssy jätti hyvästit sketsihahmokisalle jo toistamiseen kuluneella kaudella: "Moraalisesti ihan oikein"
Folke Rundqvist esitteli huvittavan tunnistettavan ruotsalaisannoksen Sikke Sumarille: "Varoituksen sana, siinä on aika paljon potkuria"
Jälleen yksi hahmoista putosi – tässä on Putouksen sketsihahmokisan semifinaalikolmikko!
Putouksen ohjaaja Niina Lahtinen tuurasi näyttelijä Maaria Nuorannetta suorassa lähetyksessä – näin roolinvaihto onnistui!
Jättiyllätys Putouksen studiolla – näyttelijöiden joukkoon livahtivat Martti Suosalo ja Miitta Sorvali
Putous-näyttelijältä totaalijäätyminen suorassa lähetyksessä – aiheuttajana perinteinen sananlasku
Maaria Nuoranne jäi sairastumisen vuoksi pois Putouksen suorasta lähetyksestä – kertoo etäyhteydellä voinnistaan
Media
Ylellä oli laaja verkkohäiriö: Runkokytkimen jumiutuminen häiritsi aamun lähetyksiä
Katso uusin Yle Mix: Valeuutista haluaa uskoa
Iltalehden ex-päätoimittaja: ”Yle ei vie lehtien lukijoita” – Yle-laki on onnistuneen lobbauksen tulos, sanoo tutkija
Katso uusin Yle Mix: Päiväkirjalle ei tarvitse esittää
Katso uusin Yle Mix: Näistä Tiktokin vuosi 2020 muistetaan!
Valtio on vetäytymässä tietotoimisto STT:n tuesta – STT on odottanut jatkoa tappiollisen toiminnan tukemiseen
"Kattokaa, miten hieno kuva ja hienoja ihmisiä" – Nämä kolme ilmiötä naurattavat sosiaalisessa mediassa
Helsingin Sanomien Paavo Teittisen artikkeli nepalilaisravintoloiden työntekijöiden hyväksikäytöstä palkittiin Lumilapiolla vuoden parhaana tutkivana juttuna
The Guardianin entinen päätoimittaja Alan Rusbridger: Journalismi voi palauttaa pirstaloituneen yleisön luottamuksen ottamalla mallia tieteestä
Mihin kolmesta ryhmästä itse kuulut? Joka viides suomalainen eroaa yhä jyrkemmin muista siinä, miten käyttää mediaa
Talous
Professori ravintolasulusta: "Eduskunnalla on tosi kiire säätää laki, koska hallituksen esitystä ei ole vielä annettu"
Asuntokauppa käy nyt villinä, erityisesti isot kaupungit kuin steroideissa – "Myyntiajat mitättömiä, kohteet kaupaksi yli hintapyynnön"
Edustajainhuone hyväksyi Bidenin jättimäisen 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin
Paperin kulutus kasvaa, mutta Suomen tehtaat eivät pääse siihen kiinni – viennin lähitulevaisuus on alhaisen jalostusasteen sellun varassa
Näin muovijätevuoresta syntyy uusia shampoopulloja – intialainen startup keksi, miten maailma ei ehkä sittenkään huku jätteisiin
Biden jättipaketti pani senaatin hetkeksi solmuun – demokraattiedustaja uhkasi tukea republikaanien esitystä
Biden jättipaketti on pannut senaatin solmuun – työttömyyskorvaukset avainasemassa
Öljyn arvo noussut taivaisiin – Yhdysvaltain taloudessa positiivisia merkkejä
Euroopan pörssit päätyivät alamäkeen korkohuolien keskellä
Ravintolat sulkevat ovensa pian viikoiksi – ravintoloille yksi uusi velvoite, näin rajoitukset vaihtelevat alueittain
Kulttuuri
Idolsin keskeyttäneen Lassi Valtosen kolmatta levyä edelsi sairastuminen uuden sukupolven kansantautiin – "Äiti sanoi, että nyt hymyn kuulee laulun läpi"
Kulttuurirahaston suurpalkinto kielentutkija Kaisa Häkkiselle: “Ei ole netin syy, ettei osa ihmisistä edes yritä käyttää kieltä oikein”
Lähes sata räppäriä piirtää kuvaa suomalaisesta hiphopista Ylen dokumenttisarjassa – Cheek muistelee uransa alkua: "Mä olin niin sairaan huono"
Niillas kertoo, mikä saamelaisten elintavoissa kiehtoo muita ja mitkä ennakkoluulot pysyvät sitkeästi: "Vaikka maailmanloppu tulisi huomenna, istuttaisin omenapuun"
Ravintoloitsija Pauliina selventää, miksi osa koronarajoituksista tuntuu järjenvastaisilta: "Tämä on helvetin huono farssi"
Battle Beastin Noora Louhimo runttasi ääntään, ja nyt se kuuluu hänen laulussaan: soololevyllä mellastavat moottoripyöräilevät alienit ja Janis Joplin
Lehtikeisari Urpo Lahtisen elämästä tehdään tv-sarja – pääosassa Aku Hirviniemi 
Miksi katsomot on pidettävä tyhjinä, mutta kansa keikkuu vapaasti baareissa? Asuntonsa myymään joutunut Martti Suosalo: "Valitan harvoin mistään, mutta on pakko"
Pitäisikö kulttuurisetelillä pystyä maksamaan myös livestriimi? Valtiovarainministeriö pohtii mahdollista lakimuutosta
Elinkeinoministeri Lintilä lanseeraa tapahtumatakuuta: "Tarkoituksena olisi, että tapahtumien alkujärjestelyt uskallettaisiin käynnistää"
Luonto
Video: Näin vietät yön teltassa kirpakassa pakkassäässä – talviretkeilyn suosio kasvaa
Kreikan flamingot kuolevat lyijymyrkytykseen
Kansalaisaloite uhanalaisten lajien metsästyskiellosta etenee eduskuntaan
Linnut tarvitsevat pakkasella ruokailu- ja leporauhan – lintutieteellinen yhdistys vetoaa: "Anna linnun lähestyä, mutta älä pelota sitä lentoon"
Evon tiedekansallispuistoa valmisteleva työryhmä täydentyi kahdella jäsenellä
Lontoolaistutkijat laativat "10 kultaista ohjetta", joilla maailman metsäluonto voidaan pelastaa
Virroilla hauleja saaneen pantasuden tapaus toi tutkinnan myös siitä, olisiko pannoittajien pitänyt huomata eläimen vammat
Parkkipaikan laajennus viivästyy supersuosioon nousseessa kansallispuistossa – työt käyntiin vasta syksyllä Repovedellä
"Etsitään vaaleaa yksiötä Saimaalta, pikainen tarve!" –Saimaannorpan pesimäkausi lähestyy, tällaista paikkaa naaras hakee
Jyrsijöiden, liskojen ja kalojen myynti siirtyy kaupoista kasvattajille - eläinsuojelujärjestön mielestä asia on kaksipiippuinen juttu
Näkökulmat
Näkökulma: Ulkoministeri Timo Soinin kahdet kasvot
Näkökulma: Bernerin liikenneverkkoselvitys ei ollut täysin susi
Näkökulma: Tee uuden vuoden lupaus – älä jaa vihaa eteenpäin
Näkökulma: Silminnäkijänä Sipilästä ja Ylestä
Päätoimittajalta: Yle päättää journalismistaan itse, ja kantaa siitä myös vastuun
Näkökulma: Lähtisitkö Irakin sekasortoon, vai jäisitkö Suomen marginaaliin?
Näkökulma: Itse tehty punk
Näkökulma: Lähteekö Jussi Halla-aho sittenkään puheenjohtajakisaan?
Näkökulma: Soinin hallittu vallansiirto
Vastaavalta päätoimittajalta: Korona kirkastaa Ylen tehtävän
Iltalehti
Kuningatar Elisabet sai näköispatsaan - yllättävä reaktio
Näyttelijä Rupert Everett: nukkui äitinsä vieressä vielä teininä
Korkeasaaren tiikereille etsitään pehmoleluja
Karmea pommi! Eeli Tolvanen täräytti upean maalin – Nashvillen alavire jatkuu
Rikollisten nolo käry Espoossa: Hamppufarmi pystyyn vuokra-asunnossa – omistaja oli juristi
Näin Twitterissä reagoitiin kuntavaalien siirtymiseen: ”Askel kohti kansanvallan romuttamista”
Aleksandr Bolshunov tyrmää kriisipuheet – tästä on kyse Venäjän kuppikuntien nokittelussa: ”Välbe ei kiertele”
Ystävät puolustavat Meghania kiusaamiskohussa - ennennäkemättömät kuvat lävähtivät julki
Rasmus Ristolainen heitettiin sivuun kuin märkä rätti – NHL-tähti teki häikäisevän osuman
100 kiloa ja yli 6 metriä pitkä pyton napattiin thaimaalaisperheen pihalta: ”Näytti kuin se olisi ollut suoraan elokuvasta”
Tarjoukset.fi

tahtiAlansa
Parhaat Palvelut